Pienen Pikavipin Valintaopas

Pieni Pikavippi

Se että netin lainatarjonta menee koko ajan kohti suurempia lainoja ei tarkoita mitenkään sitä, että pieniä lainoja ei enään kaivattaisi. Päinvastoin, sillä samalla on tapahtunut selvä toive monilla saada juuri niitä pienempiä pikavippejä netistä.

Syitä tälle on varmasti monia, mutta joitakin ovat mm.

  • Pelko luottamuksen suhteen, jonka takia suurempia lainoja ei uskalleta ottaa.
  • Pankkilainaan verrattuna suurempi korko.
  • Ilmaisten pikavippien käyttäminen
  • Yleinen fakta että useimmiten tarvitaan pienempää lainaa kuin mitään todella suurta.

Pieni pikavippi ja sen edut

Vaikuttava seikka on varmasti myös se, että kuten Seriffilaina väittää, on pikavippi usein parhaimmilaan kun se on pieni. Tällöin se toimii aivan kuten mikä tahansa muu pikalaina, mutta koska se on kooltaan pieni, sen kustannukset pysyvät muuten pieninä. Voisi osittain väittääkkin, että monilla tavoin pikavippi on paras laina mitä tarjolla on. Sen hinta ei ole kuitenkaan se sen vahvuus.

Kun se on kuitenkin pieni, se on kätevä laina, eikä niin kallis.

Netin lainoissa tilanne vaikuttaakin olevan jopa hieman se, että mitä pienempi vippi, sitä halutumpi se on. Kyseinen Seriffilaina sivusto mm. kertoo toisessa artikkelissaan (https://seriffilaina.fi/pikavippi-100e/), että 100e pikavippi on 2018 se halutuin yksittäinen lainasumma mitä on tarjolla.

Vaikuttaa siis että monet muutkin ovat nähneet nämä edut!

Valintavinkit pikalainaa hakevalle

Yksi toinen hyvä etu kun haetaan pientä vippiä on myös se, että koska hinta ei nouse niin paljoa koron muutoksien takia, voi lainansa valita vapaammin muiden seikkojen perusteella.

Jos kaipaa esimerkiksi pitkää maksuaikaa tai maksuvapaita kuukausia, on niitä mahdollista monesti ottaa ilman suurta laskua. Tämän takia voikin vapaammin valita itseään miellyttävän pikavipin, vaikka sen korko olisi jonkin verran suurempi kuin toisen edullisen pikavipin. Siinä missä suuren lainan kanssa tämä voisi johtaa satojen eurojen laskuun, voi tästä selvitä pikku vipin kanssa kymmenen euron laskulla.

Tämä onkin suosituksemme, jos hinta ei ole niin polttavan kuuma aihe. Jos jokin laina muuten miellyttää, arvioi paljonko hintaeroa sen suhteen tulisi ja huomaat usein että se on sen lisämaksun arvoinen.

Lisäksi kun pikkuinen pikalaina on mahdollista saada helpommin, on mahdollista myös ottaa tälläinen laina vaikka rahatilanne olisi heikompi. Tämän takia valikoima on myös usein laajempi kuin monissa muissa lainoissa, joka lisäksi tekee tämän pikalainan hausta mukavamman ja rennomman tilanteen.

Pienessä pikavipissä onkin monia etuja. Käytä ne hyväksesi jo tänään, jos tälläinen laina sinua kiinnostaa.