Lainaa Ilman Luottotietoja

Moni henkilö on kiinnostunut hakemaan lainaa ilman luottotietoja, eli lainaa maksuhäiriömerkinnän kanssa.

Luottotietojen menetys tarkoittaa sitä, että tuomioistuin on määrännyt henkilölle maksuhäiriömerkinnän. Yleisimmin merkintä tulee kun jokin aikaisempi laina tai velka on jäänyt maksamatta useista huomautuksista huolimatta. Vahingossa on aika mahdoton tälläinen merkintä saada, sillä se vaatii useiden huomautusten ja ulosoton huomioitta jättämistä.

Tämä onkin lainaajien silmissä aika vakava merkki, jonka takia on melko mahdoton saada pikavippi ilman luottotietoja, puhumattakaan isommista lainoista. Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaakin elämää monin tavoin, tehden mm. vuokraamisen ja auton hankkimisen todella paljon haastavammaksi. Se myös usein estää täysin lainaamisen netistä.

Pikalaina ilman luottotietoja

Vaikka aikaisempi velka tai laina on henkilön tähän ongelmaan johtanut, on osa heistä kuitenkin kiinnostunut tietämään, jos olisi mahdollista saada lainaa maksuhäiriömerkinnästä huolimatta.

Tämä on sinällään ei niin fiksu idea, mutta ymmärrettävää on että moni kuitenkin voi tarvita lainaa vaikka aikaisemmin on virheen tehnyt. Merkintä nimittäin pysyy rekisterissä jopa 7 vuotta, joten sen aikana on täysin mahdollista muuttaa tapansa ja täten kokea että olisi valmis ottamaan vaikka uuden pikaluoton.

Valitettavasti on sanottava, että ilman luottotietoja on lainan hakeminen käytännössä mahdotonta. Luottotiedot voidaan tarkistaa niin helposti erinäisten palvelujen avulla, että nykyään ei ole mahdollista saada mistään luotettavasta lainapaikasta lainaa, oli se sitten vippi tai vaikka joustoluotto, ilman että luottotiedot tarkistetaan.

Kun luottotiedoissa sitten havaitaan ongelmia, tyssää lainan saaminen siihen suoraan. Tämän jälkeen hakemus hylätään, ja tästä ilmoitetaan lainanhakijalle. Tämän takia siis on turhaa oikeastaan yrittää hakea lainaa netistä jos luottotiedot ovat menneet, ja sen takia suosittelemme jättämään nettilainat kokonaan välistä jos tälläinen ongelma sinua koskettaa.

Muutenkin on ihan viisasta jättää pikavipit sikseen jos niiden kanssa tai muiden velkojen kanssa on jo aikaisempia ongelmia tullut. Helppoa on nimittäin joutua samaan pulmaan, mutta nyt siitä on sitten vielä vaikeampi päästä pois. Älä siis turhaan hae pikalainaa ilman luottotietoja, vaan joko koita saada pieni vippi vaikka kavereilta, tai koita keksiä muu keino rahojen saamiseksi. Usein on nimittäin kyllä muitakin mahdollisuuksia saada rahaa jos pakko on

Nopea Halpa Laina Netistä

Moni kyllä tietää että netistä voi saada lainaa nopeasti, mutta mitä tehdä kun tahto saada sekä nopean että halvan lainan helposti? Tällöin tilanne ei olekkaan niin helppo, sillä monet lainapaikat tarjoavat kyllä vaikka lainaa heti, mutta siitä saa sitten jo maksaa enemmän.

Jos kuitenkin tahdot saada edullisen lainan nopeasti, on se mahdollista, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Turha on odottaa saavansa lainaa pienellä korolla, ainakaan samalla kuin mitä sitä pankista saisi, ja samalla kuitenkin saada rahat tililleen jo tunnin sisällä. Kuitenkin, melko edullista lainaa on tarjolla nopeastikkin, kun tietää mistä sitä hakea.

Nopeasti lainaa netistä

Nettilainojen nopeus on tänäpäivänä todella hurjaa, ja lainan voi saada tililleen jo alle tunnissa monestakin paikkaa. Tämä onkin luonut jo uuden termin markkinoille, nimittäin termin “lainaa heti”. Saako lainan sitten aivan heti, no ei ihan. Kuitenkin käytännössä nopeus on niin kova, että rahoja ei todellakaan tarvitse ainakaan enään odotella.

Pikavipin voit siis saada nopeasti, mutta kuten moni ehkä ajattelee, ei se tule niin halvalla. Pikalainat eivät ole sieltä halvimmasta päästä, ja varsinkin isompien vippien kanssa kannattaa olla todella tarkkana. Erot koroissa ovat kuitenkin suuret, jonka takia toiset pikalainat ovat selvästi halvempia kuin toiset. Ja aina tämä ero ei tule heti selväksi tai ole helppo heti nähdä, jonka takia vippivertailun tekeminen kannattaa.

Halpaa lainaa heti netistä

Mielenkiintoisesti myös edulliset lainat voi ajoittain saada yhtä nopeasti, eikä nopeus suorastaan ole yhteydessä lainan hintaan. Usein nopeasti saatavat lainat ovat hieman kalliimpia, mutta toiset ovat hyvin edullisia vaikka nopeus on aivan yhtä kova.

Tämän takia painotammekin sitä, että pikalainojen vertailu todella kannattaa. Erot voivat joskus olla yllättävänkin isoja lainojen koroissa, vaikka itse lainat ovat muuten hyvin samanlaiset. Tämä pätee niin pikavippien kohdalla, kuin myös joustoluottojen tai pikaluottojen kanssa.

Sivuillemme lisäämme vinkkejä ja ideoita kirjoituksien muodossa siitä, miten löytää ne parhaat edulliset lainat, joita voi vielä saada nopeastikkin. Pidä siis sivustomme mielessä. Vaikka olemme vielä hyvin alkuvaiheessa, on tavoitteemme korkealla ja tästä tehdä yksi parhaista lainavertailuista suomalaisille mitä on olemassa vuonna 2018 ja 2019.